Adressit ja Korusähkeet Sympati kort och Lyxtelegram Sympathy cards and Telegrams Muistaminen.fi

Aamunkoitosta iltaruskoon kulkija elämän taivaltaa. Määränpäähän saapuessaan uneen rauhaisaan vaipua saa. Aika kuluu, suru muuttaa muotoaan. Kyyneleet puhdistavat, muistot säilyvät. Aika on korjannut viljaa, sarka jo kynnetty on. Aina ovat suru ja ilo, kuolema ja kauneus sisäkkäin, lepäävät toisissaan niin kuin koivujen latvat ja taivaan sini. Anna surun palaa sydämessä, anna kyynelten virrata. Kun mustat varjot väistyvät, näyttää kaikki entistä kirkkaammalta. Aurinko laskee aikanaan, tie kulkee aamuun uuteen… Ei kuolema ole arvoitus, joka kerran ratkeaa, se on ihmisen ihana oikeus taipaleensa tehtyä nukahtaa. Ei unohdu muistosi kaunis, hyvä, viime leposi olkoon rauhaisa, syvä. Eivät katoa he, jotka sydämissämme elävät. Halki varjojen, unien, vuosien he hiljaa säilyvät meissä. Elit ahkeran elämän, jätit muiston, kauniin ja lämpimän. Elon ilta viimein saa purtesi kauas kuljettaa – ikuisen rauhan satamaan. Elämän päättyessä Jumala meidät sylissään taivaan kotiin kantaa. Elämää eivät ole päivät, jotka ovat menneet, vaan hetket, jotka muistetaan. Nukuit pois - muistot elää. Ei sanoja löydy, ei taivu kieli – saamme muistoissa vain häntä mukana kuljettaa. Et ole ikiunessa, et ole poissa Olet tuhat tuulta puistikoissa, olet valon välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. Et jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu taivaalla, olet kuiskaus viljapellolla, olet henkäys rakkaasi poskella. Ei kuolema ole arvoitus, joka kerran ratkeaa. Se on ihmisen ihana oikeus taipaleensa tehtyä nukahtaa. Ei kauniimmin täältä lähteä vois, kuin unessa hiljaa nukkua pois. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Elämässä on pakko luopua sekä vähästä, että paljosta. Mutta lopuksi on jäljellä vain jäähyväiset. Hetket ovat kuin laivat, ne lähtevät armottomasti aikanaan. Meidän on oltava kuin satama, tyynesti kaivaten. Hauras hellä ihmissydän uupui mielin väsynein. Antoi hyvä päivä tietä, kantoi kotiin eksyneen. Herra, Sinä ohjaat matkamme kulun sinä määräät päiviemme luvun Sinä panet kaikelle rajan kannat myös yli vaikean ajan. Hiljaa saapui lempeä yö, sydän uupunut levon sai, valkeni ikuinen sunnuntai. Humise hellien lempeä tuuli kuolohon kulkevan yllä. Hänen on lepo, hänen on rauha, hänen on hyvä olla. Hymni soi holvissa hiljaa, tummana kaipuuta soi. Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan. Hyvän ihmisen muisto miten se mieltä lämmittää. Miten aina sen soinnusta sieluun sävel pieni soimaan jää. Hyvä on nukkua lepoon,rauhaan. Siirtyä rantaan tyyneen,lauhaan, kun ilta pilvet jo ruskottaa. Hyvä Paimen rakastaa pientä, pientä karitsaa, kantaa kunnes laskee sen helmaan Isän taivaisen. Hyvä ystävä on lähtenyt -muistot elävät ikuisesti. Hyvän ihmisen elämä jättää kallisarvoisen muiston ja hänen poismenonsa suuren surun. Hämärä hetki, yö hiljainen hyvä on sylissä sen. Tähtien vyö oppaana siellä, kultainen tomu peitteenä tiellä. Hän, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töiden jälkeen, niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään. – Hebr. 4:10 – Hän, jota kaipaamme täällä saapunut kotiin jo on. Jumalan kämmenen päällä rauha on loputon. Ihana on se tie, joka meidät rauhaan vie. Jokainen lähtö voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö ikuinen. Ihana rauhan ranta, suloisen levon antaa, vaivoista vapahtaa surut, murheet lopettaa. Ikuinen rauha, onnellinen osa. Ja kerran tuskaa vailla, hän herää uuteen elämään – Jokainen päivä on yhtä lähellä ikuisuutta. Jonain päivänä tuuli vie pilvet. Aurinko tulee esiin. Jonain päivänä suru on kevyempi kantaa. Jokaisessa poisnukkuneessa ystävässä me kadotamme osan itsestämme, usein juuri sen parhaan osan. Jossain kaukana soi laulu hiljainen, sanaton. Vain sydän sen kuulla voi – niin lähellä enkelit on. Jumala anna meille voimaa, voimaa jatkaa ja voimaa luovuttaa. Jumala itse on heidän luonaan ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. – Joh. ilm. 21: 3-4 Jumala on rakkaus. – 1. Joh. 4:8 – Jumalan rauha on kaikkea ymmärrystä ylempi .- Fil. 4:7 – Jää kaunis maa, elo täällä jää, tien yllä tähtönen hohtaa, ei kuolo voi olla määränpää, sen portti ikuisuuteen johtaa. Kaikella on päämääränsä ja lopulta kaikki on oleva valoa. Kaiken yllä hellyys väräjää, Herra itse rannat himmentää. Sulaa kaukainen ja läheinen. Kauniina nauhana vuosien päivät, helminä jokainen muistoksi jäivät. Elämän päivien ketju on kallis, niistä ei yhdenkään kadota sallis. Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän. Yht’äkkiä huomaa se päättyikin tähän. Kun sammui sydän läheisen. On aika surun hiljaisen. Kaiken lainaks´ saa vain ihminen. Kaikk`on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk` on niin hellää ja hyvää. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. -Eino Leino- Kauniina kaartui kulkemas taival, puhtaana piirtyi kuin valkea pilvi taivaan suvista sineä vasten. Kaikki alkaa pienestä, kasvaa ja tulee suureksi, vain murhe, joka syntyy suurena pienenee ajan myötä. Kaikki on niin tyyntä pois tuskien tuntu, lepoon lempeään kietoo unen pehmeä tuntu. Katkesi elämän raja, aukeni rauhan maja, jäi valoisan elämän muisto. Kauniit muistot eivät koskaan kuole, eivätkä milloinkaan jätä yksin. Kiitos ja siunaus hiljainen myötä matkalle, joss’ ei tuskaa, ei yötä. Ken tulkita vois kaiken tarkoituksen, me jäämme vaiti, hiljaa nöyrtyen. Keskellä tähtien, kehdossa pilvien sinisten. Varmasti turvassa. Kuin illan syliin painuu päivä, niin kulkee tie täältä Taivaan kotiin. Kun loistat tähtenä iltataivaan, niin näethän meidät päällä maan. Me täällä alhaalla hiljaa aivan Sun tähteäs kirkasta seurataan. Lauhat lempeät tuulet hänet mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne, missä uupunut levätä saa. Laula lintu laulu kaunehin, kuiski tuuli hiljaa haudallas, kerro suru, kaipaus. Lähtösi koskee sydämiin, silmät kostuu kyyneliin. Lempeä tuuli hänet vei valkeat taivaat kuiskivat, tulkaa, enkelit kauneimmat. Lepoa ja rauhaa poisnukkuneelle. Lepää rauhassa – aurinkokin käy yön verhon taakse ja jättää tähdet lepoasi valvomaan. Lähtevien laivojen satamasta jokainen irtoaa yksinään odottamaan meitä muita. Me kaikki tapaamme jälleen. Me sinua aina kaipaamme, me sinua aina muistamme. Murheeseen lohtua tuo muistosi kaunis ja valoisa. Me emme itke niitä päiviä, jotka ovat myötäsi menneet, vaan olemme onnellisia, että ne päivät ovat olleet. Me lähdemme elämästä, emmekä kuitenkaan lähde. Me elämme edelleen kaikessa, mitä olemme tehneet. Mi autuus helmaas nukkua, Sä uniemme maa, Sä kehtomme, sä hautamme, Sä aina uusi toivomme, Oi Suomenniemi kaunoinen, Sä ijankaikkinen! - Aleksis Kivi – Minä ystävän parhaan kohtasin elon tuulien tuiveroissa. Nyt yksin taas taivallan polkuain, on ystävä viereltäin poissa. Minun laivani lipuu jo satamaan. Sen kauniin ja ihanan rauhan maan, jossa aatos alati viivähtää. Missä meri kirkkaana hohtaa, minne aallot rantaan käy. Pitkin tyventä auringonsiltaa säteet viimeiset painuvat saarten ja metsän taa. Minä lähetän enkelin sinun edelläsi varjelemaan sinua tiellä ja johdattamaan sinua siihen paikkaan, jonka minä olen valmistanut. – 2. Moos.23:20 – Muisto kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Muistot kauniit kantavat vuosiin tuleviin, voimaa tuovat hetkiin vaikeimpiin. Niin hyvä on nukkua lepoon, rauhaan Sen, joka päivänsä täydeksi saa. Siirtyä rantaan tyyneen ja lauhaan ilta kun pilvet ruskottaa. Nuku tuoksuun kukkien, nuku lauluun lintujen. Nuku nuoruusunelmiin, nuku kevättoiveisiin. Niin kaunis on hiljaisuus, siellä jossain säilyy ikuisuus. Niin kuin muuttolintusen tie taivasta kohti kulku vie. Kuin unelma kiitävi elämä pois kirkkausrantahan kodista maan. Niin lyhyt askel ajasta ikuisuuteen, niin kapea raja välillä taivaan ja maan. Niin riisuttu silloin on ihmismieli, kun viimeistä matkaa toivottaa. Nuku hyvin, sydämissämme on asuntosi. Niin lähdit, enkeli kultainen, luo taivaan omien enkelten. Nousussa päivän laulussa sinisen linnun, siellä on matkamme määrä. Nuku unta nyt tyyntä ja lempeää, lepää Jumalan kämmenellä. Näin Taivaan Isä päätti sen sydämen lyönnin viimeisen. Hän kotiin kutsui väsyneen onneen ja rauhaan iäiseen. Ole hyvässä turvassa, pilvien takana on aina valoa. Olen kulkenut pitkän matkan ja minua väsyttää. Saan viimein levon ja rauhan ja unen niin ihanan. Olet saapunut rannalle rauhan maan. Muistoissa – vaikka nyt poissa, tulet kanssamme kulkemaan. Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään, silti teidän olen, lähellenne jään. Tallentakaa menneen parhaat muistot, muiden olla antakaa, kuin ennen voimissani, te minut muistakaa. Oli edessä nuoruus… elämän taika. Ei tiennyt kukaan, oli lähdön aika. On hiljainen taivaanranta, eikä lintujen laulu soi. Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi. On ihanaa olla ihminen, saa nuoruuden elää ja vanhuuden, ja pursi rannan kun saavuttaa, elon huolet jää nousevan ruskon taa. Oli sulla sydän niin lämmin hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. Mitään ei pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä muistit ja huolta kannoit. Muistosi kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. On laannut voima tuulten, vaikenee puhe huulten. Vain sydän puhua nyt saa. On muistoja, joita ei aika eikä vuodet viedä voi. On muistoja, joiden taika iät kaiket sielussa soi. On tuska, sairaus, kyyneleet nää, sun kohdaltas ohi kaikki tää. Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen on paistava sulle ikuinen. On tähdet syttyneet, on tullut ilta. On tähdet syttyneet, on tullut ilta. Vie virrat kuulaat kohti Jumalaa. On viestejä, joita ei uskoa vois, kaiken ennallaan vain jatkuvan sois. Mutt` ihminen, pieni olento maan, joutuu johonkin suurempaan alistumaan. Opeta minua tuntemaan kuolema ja jatkamaan elämääni. Opeta minua rakastamaan elämää ja olemaan pelkäämättä kuolemaa. On raskasta luopua rakkaimmastaan, vaikka tietää: hetkeksi ainoastaan. Ovat tyyntyneet elämän tuulet, on vain ikuisuus ja rauha. Pois pyyhkäisi enkeli siivellään, tuskan varjot sun kasvoiltas. niin tyynnä ja hiljaisna nukut nyt, olet rauhan rannan saavuttanut. Pyhä, kallis on lahja kiintyä niin kuin kiinnymme täällä rakkaimpiin. Pyhä liiaksi, jotta sen pitää vois ja kerran tuskatta antaa pois. Päämme nyt painuu ja sydän on hiljaa, me nöyrrymme edessä Luojan. Rannalle himmeän lahden, aurinko laskenut on. Kutsu jo soi iltahuudon, taakka laskettu on. Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa. – Psalmi 4:9 – Saapui hetki elon illan, iltana kauniin talvisen. Uupui voimat, rauha saapui, hiljaa vaivuit ikiuneen. Siellä ilo, rauha iankaikkinen, Taivaan isän suojassa. Siellä kukkii kaunein maa, siellä tuuli lempein puhaltaa, siellä unohtua kaikki huolet saa. Sinisen taivaan ääretön syvyys – kuin Jumalan uskollisuus. Ihminen Jumalan kämmenellä – varmasti turvassa. Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät. – Ps. 31:16 – Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret – 5 Moos. 33:27 – Sinut saatoin rannalle ihanan maan, jään sinua kyynelin kaipaamaan. Sinuun, Herra, minä turvaan. Minun aikani ovat sinun kädessäsi. Soi enkelten laulu hiljainen, on päättynyt matka maallinen, on aika jäähyväisten. Soi hiljaa kaipuun tuuli surun kannelta soitellen, elon kultaiset säikeet kutoen korukankaaksi muistojen. Soi hiljaa surun kannel. Niin pieni eessä Luojan, on täällä ihminen. Soi muistokellot, viimeistä matkaa siunaten. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan Hänen siipiensä alla. – Ps. 91:4 – Suo lempeä ilta, yö rauhaisa suo. Ja tähtien silta yön ylitse luo. Suo surun hiljaa muuttua kauniiksi muistoiksi. Suojaiseen lahteen purtesi saapui, rauhaisa ja tyyni olla on siell´. Suojassa enkelin saan vaeltaa suojassa enkelin saan nukahtaa. Surun rannalle luo muistot valoaan. Ei koskaan muistoasi valoisa jää meiltä unholaan. Surun tumma syvyys kätkee kirkkaan valon. Muistojen ilo, hyvyys täyttää mielen nyt. Taivaan enkelten kyliin, Sinut luotamme lähetettiin, pyhän Jumalan lämpimään syliin, käsiin suuriin ja rakastaviin. Taivaan Isän sylissä jokainen saa levätä. Taivaan suuri Luoja, anna voimaa päivään uuteen, salli soutaa uupuneen unten ihanuuteen. Taivaankotiin enkeli sylissään kantaa, ei kukaan nyt huolissaan olla saa, siellä on Jumalan kaunis maa. Takana tuulet elämän, edessä lempeät kädet Jumalan Tyyntyy tuuli lohduttaen, kirkastuu varjot veen, yli taivaan sillan soi kutsu valoon ikuiseen. Tämä maa, jonka näemme,ei ole kaikki. On toinen maa, jossa meille kuiskataan; tervetuloa kotiin. Uuden aamun kirkkauteen, herätä suo nukkuneen. Uusi aamu sarastaa, päivä kirkas hohtaa. Jokainen näin vuorollaan, tien päässä Luojan kohtaa. Vaikka tiemme erkani päällä maan, jäi minulle muistojen silta. Sillä sillalla kanssasi olla saan joka ainoa päivä ja ilta. Varjosta valoon kulkee tie, rauhaan johtaa – perille vie. Vieriessä vuosien vanhuus saapuu ja selkä suora painuu kumaraan. Kun jalka heikko astuessa uupuu, niin hyvä uinahtaa on syliin maan. Väsyneelle lepo ihaninta on, päästä vaivain alta illan varjohon. Heittää harteiltansa taakka elämän, nukkua syliin tuonen lempeän. Yli taivaan saapui siintävä silta, kun yhteen sulivat aamu ja ilta. Ylösnousemuksen aamussa sulkee Jumala syliinsä. Yön lempeään hiljaisuuteen päättyy kulkijan tie. "Paluu adressisivulle":/category/1/adressi

Back to Top