Kukka - Osanottoadressit

SUOMENKIELINEN SURUADRESSI

Valitse suruadressin kuva, valitse tai kirjoita haluamasi värssy sekä osanottotekstit ja lisää vastaanottajan osoite.
Kansikuvien lippu kertoo millä kielellä kansiteksti adressissa on. Lippua ei paineta adressiin.

Hinta: 16,00 €

TÄYTÄ ADRESSIN SISÄLEHTI

Kirjoita värssy:

Tai valitse värssy:

Aamunkoitosta iltaruskoon kulkija elämän taivaltaa. Määränpäähän saapuessaan uneen rauhaisaan vaipua saa. Aika kuluu, suru muuttaa muotoaan. Kyyneleet puhdistavat, muistot säilyvät. Aika on korjannut viljaa, sarka jo kynnetty on. Aina ovat suru ja ilo, kuolema ja kauneus sisäkkäin, lepäävät toisissaan niin kuin koivujen latvat ja taivaan sini. Ajan parhaan Hyvä Paimen ties, pääsi lepoon väsynyt matkamies. Anna surun palaa sydämessä, anna kyynelten virrata. Kun mustat varjot väistyvät, näyttää kaikki entistä kirkkaammalta. Aurinko laskee aikanaan, tie kulkee aamuun uuteen… Ei kauniimmin täältä lähteä vois, kuin unessa hiljaa nukkua pois. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Ei kuolema ole arvoitus, joka kerran ratkeaa. Se on ihmisen ihana oikeus taipaleensa tehtyä nukahtaa. Ei ollut lapsonen tänne luotu maailman virtojen vietäviin, vain taivaan lainaksi meille suotu, ja siksi muuttikin taivaisiin. Ei päivää tiedä ei hetkeä kukaan, milloin on mentävä noutajan mukaan. Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois, juuri kun kesä kaunein ollut ois. Ei sanoja löydy, ei taivu kieli – saamme muistoissa vain häntä mukana kuljettaa. Ei syki enää sydän lämpöinen on poissa rakas, läheinen. Kuvasi kultaisen suljemme kätköihin sydämen. Ei unohdu muistosi kaunis, hyvä, viime leposi olkoon rauhaisa, syvä. Eivät katoa he, jotka sydämissämme elävät. Halki varjojen, unien, vuosien he hiljaa säilyvät meissä. Elit ahkeran elämän, jätit muiston, kauniin ja lämpimän. Elon ilta viimein saa purtesi kauas kuljettaa – ikuisen rauhan satamaan. Elämän päättyessä Jumala meidät sylissään taivaan kotiin kantaa. Elämässä on pakko luopua sekä vähästä, että paljosta. Mutta lopuksi on jäljellä vain jäähyväiset. Elämää eivät ole päivät, jotka ovat menneet, vaan hetket, jotka muistetaan. Nukuit pois – muistot elää. Emme unohda muistoas kaunista, hyvää. Viime leposi olkoon rauhaisaa, syvää. Herra, Sinä ohjaat matkamme kulun. Sinä määräät päiviemme luvun. Sinä panet kaikelle rajan, kannat myös yli vaikean ajan. Hetken leikit, lapsi pieni, kera veikon, siskojen. Hetken tunsit maiset tuskat, pääsit ikionnehen. Hetket ovat kuin laivat, ne lähtevät armottomasti aikanaan. Meidän on oltava kuin satama, tyynesti kaivaten. Hiljaa saapui lempeä yö, sydän uupunut levon sai, valkeni ikuinen sunnuntai. Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan. Hyvän ihmisen muisto miten se mieltä lämmittää. Miten aina sen soinnusta sieluun sävel pieni soimaan jää. Hyvä on nukkua lepoon, rauhaan. Siirtyä rantaan tyyneen, lauhaan, kun ilta pilvet jo ruskottaa. Hyvä Paimen rakastaa pientä, pientä karitsaa, kantaa kunnes laskee sen helmaan Isän taivaisen. Hyvä ystävä on lähtenyt - muistot elävät ikuisesti. Hyvän ihmisen elämä jättää kallisarvoisen muiston ja hänen poismenonsa suuren surun. Hämärä hetki, yö hiljainen hyvä on sylissä sen. Tähtien vyö oppaana siellä, kultainen tomu peitteenä tiellä. Hänen on lepo, hänen on rauha, hänen on hyvä olla. Hymni soi holvissa hiljaa, tummana kaipuuta soi. Hän, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töiden jälkeen, niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään. – Hebr. 4:10 – Hän, jota kaipaamme täällä saapunut kotiin jo on. Jumalan kämmenen päällä rauha on loputon. Ihana on se tie, joka meidät rauhaan vie. Ihana rauhan ranta, suloisen levon antaa, vaivoista vapahtaa surut, murheet lopettaa. Ikuinen rauha, onnellinen osa. Jokainen lähtö voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö ikuinen. Jokainen päivä on yhtä lähellä ikuisuutta. Jokaisessa poisnukkuneessa ystävässä me kadotamme osan itsestämme, usein juuri sen parhaan osan. Jonain päivänä tuuli vie pilvet. Aurinko tulee esiin. Jonain päivänä suru on kevyempi kantaa. Jossain kaukana soi laulu hiljainen, sanaton. Vain sydän sen kuulla voi – niin lähellä enkelit on. Jumala itse on heidän luonaan ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. – Joh. ilm. 21: 3-4 Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen, Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton. Jumala on rakkaus. –1. Joh. 4:8- Jäi ahkera työsi muistoksi meille hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. Jäi jälkeesi kaipuu – jäi sanaton suru. Jälleennäkemisen toivossa. Jätit meille muiston valoisan, niin kauniin, rikkaan ja syvän. Jää kaunis maa, elo täällä jää, tien yllä tähtönen hohtaa, ei kuolo voi olla määränpää, sen portti ikuisuuteen johtaa. Kaikella on päämääränsä ja lopulta kaikki on oleva valoa. Kaiken lainaks´ saa vain ihminen. Kaiken yllä hellyys väräjää, Herra itse rannat himmentää. Sulaa kaukainen ja läheinen. Kaikesta kiittäen. Kaikki alkaa pienestä, kasvaa ja tulee suureksi, vain murhe, joka syntyy suurena pienenee ajan myötä. Kaikki on niin tyyntä pois tuskien tuntu, lepoon lempeään kietoo unen pehmeä huntu. Kaikk` on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk` on niin hellää ja hyvää. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. -Eino Leino- Kaipaa tuttu polku rakkaan jalan astuntaa. Tuuli kotipuissa nyyhkii, valittaa. Kaivaten sinua. Katkesi elämän raja, aukeni rauhan maja, jäi valoisan elämän muisto. Kauniina kaartui kulkemas taival, puhtaana piirtyi kuin valkea pilvi taivaan suvista sineä vasten. Kauniina nauhana vuosien päivät, helminä jokainen muistoksi jäivät. Elämän päivien ketju on kallis, niistä ei yhdenkään kadota sallis. Kauniit muistot eivät koskaan kuole, eivätkä milloinkaan jätä yksin. Ken tulkita vois kaiken tarkoituksen, me jäämme vaiti, hiljaa nöyrtyen. Keskellä tähtien, kehdossa pilvien sinisten. Varmasti turvassa. Kiitollisuudella ja kaipauksella. Kiitos ja siunaus hiljainen myötä matkalle, joss’ ei tuskaa, ei yötä. Kiitos suuresta rakkaudestasi. Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän. Yht’äkkiä huomaa se päättyikin tähän. Kun sammui sydän läheisen. On aika surun hiljaisen. Kuin illan syliin painuu päivä, niin kulkee tie täältä Taivaan kotiin. Kun aamu saapui, niin matka päättyi ja uneen uuvutti väsyneen. Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen, on rauha sydämessä nukkuneen. Kun iäisyyden kutsu soi, ei ihmisvoima mitään voi. On lähdön hetki salainen, vain Luoja yksin tietää sen. Kun loistat tähtenä iltataivaan, niin näethän meidät päällä maan. Me täällä alhaalla hiljaa aivan Sun tähteäs kirkasta seurataan. Kuolema ei ole elämän loppu, vaan uuden ja paremman alku. Lauhat lempeät tuulet hänet mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne, missä uupunut levätä saa. Laula lintu laulu kaunehin, kuiski tuuli hiljaa haudallas, kerro suru, kaipaus. Lempeä tuuli hänet vei valkeat taivaat kuiskivat, tulkaa, enkelit kauneimmat. Lepoa ja rauhaa poisnukkuneelle. Lepää rauhassa – aurinkokin käy yön verhon taakse ja jättää tähdet lepoasi valvomaan. Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Loppui tuska, tuli rauha, uni kaunis ikuinen. Lähtevien laivojen satamasta jokainen irtoaa yksinään odottamaan meitä muita. Lähtösi koskee sydämiin, silmät kostuu kyyneliin. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt´ ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy. Me emme itke niitä päiviä, jotka ovat myötäsi menneet, vaan olemme onnellisia, että ne päivät ovat olleet. Me kaikki tapaamme jälleen. Me sinua aina kaipaamme, me sinua aina muistamme. Me lähdemme elämästä, emmekä kuitenkaan lähde. Me elämme edelleen kaikessa, mitä olemme tehneet. Minun aikani on Sinun kädessäsi, Herra. Jeesus sanoi: olkaa ohikulkijoita. Minun laivani lipuu jo satamaan. Sen kauniin ja ihanan rauhan maan, jossa aatos alati viivähtää. Minä lähetän enkelin sinun edelläsi varjelemaan sinua tiellä ja johdattamaan sinua siihen paikkaan, jonka minä olen valmistanut. – 2. Moos.23:20 – Minä ystävän parhaan kohtasin elon tuulien tuiveroissa. Nyt yksin taas taivallan polkuain, on ystävä viereltäin poissa. Missä meri kirkkaana hohtaa, minne aallot rantaan käy. Pitkin tyventä auringonsiltaa säteet viimeiset painuvat saarten ja metsän taa. Muistoissa – vaikka nyt poissa, tulet kanssamme kulkemaan. Muisto kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Muistot kauniit kantavat vuosiin tuleviin, voimaa tuovat hetkiin vaikeimpiin. Murheeseen lohtua tuo muistosi kaunis ja valoisa. Niin hyvä on nukkua lepoon, rauhaan Sen, joka päivänsä täydeksi saa. Siirtyä rantaan tyyneen ja lauhaan ilta kun pilvet ruskottaa. Niin kaunis on hiljaisuus, siellä jossain säilyy ikuisuus. Niin kuin muuttolintusen tie taivasta kohti kulku vie. Kuin unelma kiitävi elämä pois kirkkausrantahan kodista maan. Niin lyhyt askel ajasta ikuisuuteen, niin kapea raja välillä taivaan ja maan. Niin riisuttu silloin on ihmismieli, kun viimeistä matkaa toivottaa. Niin lähdit enkeli kultainen, luo taivaan omien enkelten. Nousussa päivän laulussa sinisen linnun, siellä on matkamme määrä. Nuku hyvin, sydämissämme on asuntosi. Nuku tuoksuun kukkien, nuku lauluun lintujen. Nuku nuoruusunelmiin, nuku kevättoiveisiin. Nuku unta nyt tyyntä ja lempeää, lepää Jumalan kämmenellä. Näin Taivaan Isä päätti sen sydämen lyönnin viimeisen. Hän kotiin kutsui väsyneen onneen ja rauhaan iäiseen. Ole hyvässä turvassa, pilvien takana on aina valoa. Olen kulkenut pitkän matkan ja minua väsyttää. Saan viimein levon ja rauhan ja unen niin ihanan. Olet saapunut rannalle rauhan maan. Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään, silti teidän olen, lähellenne jään. Tallentakaa menneen parhaat muistot, muiden olla antakaa, kuin ennen voimissani, te minut muistakaa. Oli edessä nuoruus… elämän taika. Ei tiennyt kukaan, oli lähdön aika. Oli iloa täynnä ne päivät, jotka luonamme viivyit. Sun leikkisi kesken jäivät, pois taivaan pihoille siirryit. On hiljainen taivaanranta, eikä lintujen laulu soi. Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi. On ihanaa olla ihminen, saa nuoruuden elää ja vanhuuden, ja pursi rannan kun saavuttaa, elon huolet jää nousevan ruskon taa. On ikävää, jota ei voi ilmaista, on kaipuuta, jota mitkään teot eivät voi täyttää, ja on rakkautta, joka ei vaadi muuta kuin sydämen hiljaisuutta. On laannut voima tuulten, vaikene puhe huulten. Vain sydän puhua nyt saa. On muistoja, joita ei aika eikä vuodet viedä voi. On muistoja, joiden taika iät kaiket sielussa soi. On raskasta luopua rakkaimmastaan, vaikka tietää: hetkeksi ainoastaan. On tuska, sairaus, kyyneleet nää, sun kohdaltas ohi kaikki tää. Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen on paistava sulle ikuinen. On tähdet syttyneet, on tullut ilta. On tähdet syttyneet, on tullut ilta. Vie virrat kuulaat kohti Jumalaa. On vain hiljaisuutta ja sanaton suru. On viestejä, joita ei uskoa vois, kaiken ennallaan vain jatkuvan sois. Mutt` ihminen, pieni olento maan, joutuu johonkin suurempaan alistumaan. Opeta minua tuntemaan kuolema ja jatkamaan elämääni. Opeta minua rakastamaan elämää ja olemaan pelkäämättä kuolemaa. Ovat tyyntyneet elämän tuulet, on vain ikuisuus ja rauha. Pois pyyhkäisi enkeli siivellään, tuskan varjot sun kasvoiltas. Niin tyynnä ja hiljaisna nukut nyt, olet rauhan rannan saavuttanut. Pois sä lähdit surun mailta rauhan, onnen satamaan. Pyhä, kallis on lahja kiintyä niin kuin kiinnymme täällä rakkaimpiin. Pyhä liiaksi, jotta sen pitää vois ja kerran tuskatta antaa pois. Päämme nyt painuu ja sydän on hiljaa, me nöyrrymme edessä Luojan. Päättyi tuskat, kärsimykset, nukuit uneen ikuiseen. Pääsit sinne, miss´ on rauha, minne mielit, kaipasit. Rakas lapsi pienoinen, nuku suojassa taivaan enkelien. Enkeli uneen tuudittaa, enkeli lasta lohduttaa. Rakastettu - kaivattu Rannalle himmeän lahden, aurinko laskenut on. Kutsu jo soi iltahuudon, taakka laskettu on. Rauhaisaa lepoa. Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa. – Psalmi 4:9 – Saapui hetki elon illan, iltana kauniin talvisen. Uupui voimat, rauha saapui, hiljaa vaivuit ikiuneen. Sanomattomasti kaivaten. Siellä ilo, rauha iankaikkinen, Taivaan isän suojassa. Siellä kukkii kaunein maa, siellä tuuli lempein puhaltaa, siellä unohtua kaikki huolet saa. Siell´ kukkia täynnä on maa, sydän väsynyt levätä saa. Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä ei tuskaa tunneta taivaan tiellä. Sinisen taivaan ääretön syvyys – kuin Jumalan uskollisuus. Ihminen Jumalan kämmenellä – varmasti turvassa. Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät. – Ps. 31:16 – Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret – 5 Moos. 33:27 – Sinut saatoin rannalle ihanan maan, jään sinua kyynelin kaipaamaan. Sinuun, Herra, minä turvaan. Minun aikani ovat sinun kädessäsi. Soi enkelten laulu hiljainen, on päättynyt matka maallinen, on aika jäähyväisten. Soi hiljaa kaipuun tuuli surun kannelta soitellen, elon kultaiset säikeet kutoen korukankaaksi muistojen. Soi hiljaa surun kannel. Niin pieni eessä Luojan, on täällä ihminen. Soi muistokellot, viimeistä matkaa siunaten. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan Hänen siipiensä alla. – Ps. 91:4 – Sun rauhas yksin pysyy, kun kaikki katoaa. Ken sitä lahjaa kysyy, ikuisen aarteen saa. Suojaiseen lahteen purtesi saapui, rauhaisa ja tyyni olla on siell´. Suojassa enkelin saan vaeltaa suojassa enkelin saan nukahtaa. Suo lempeä ilta, yö rauhaisa suo. Ja tähtien silta yön ylitse luo. Suo surun hiljaa muuttua kauniiksi muistoiksi. Surun rannalle luo muistot valoaan. Ei koskaan muistosi valoisa jää meiltä unholaan. Surun tumma syvyys kätkee kirkkaan valon. Muistojen ilo, hyvyys täyttää mielen nyt. Suurella rakkaudella. Taivaan enkelten kyliin, Sinut luotamme lähetettiin, pyhän Jumalan lämpimään syliin, käsiin suuriin ja rakastaviin. Taivaan Isän sylissä jokainen saa levätä. Taivaan suuri Luoja, anna voimaa päivään uuteen, salli soutaa uupuneen unten ihanuuteen. Taivaankotiin enkeli sylissään kantaa, ei kukaan nyt huolissaan olla saa, siellä on Jumalan kaunis maa. Takana tuulet elämän, edessä lempeät kädet Jumalan Tyyntyy tuuli lohduttaen, kirkastuu varjot veen, yli taivaan sillan soi kutsu valoon ikuiseen. Tämä maa, jonka näemme, ei ole kaikki. On toinen maa, jossa meille kuiskataan; tervetuloa kotiin. Uuden aamun kirkkauteen, herätä suo nukkuneen. Uusi aamu sarastaa, päivä kirkas hohtaa. Jokainen näin vuorollaan, tien päässä Luojan kohtaa. Vaikka tiemme erkani päällä maan, jäi minulle muistojen silta. Sillä sillalla kanssasi olla saan joka ainoa päivä ja ilta. Varjosta valoon kulkee tie, rauhaan johtaa – perille vie. Vieriessä vuosien vanhuus saapuu ja selkä suora painuu kumaraan. Kun jalka heikko astuessa uupuu, niin hyvä uinahtaa on syliin maan. Väsyneelle lepo ihaninta on, päästä vaivain alta illan varjohon. Heittää harteiltansa taakka elämän, nukkua syliin tuonen lempeän. Yli taivaan saapui siintävä silta, kun yhteen sulivat aamu ja ilta. Ylösnousemuksen aamussa sulkee Jumala syliinsä. Yön lempeään hiljaisuuteen päättyy kulkijan tie.

Värssy painetaan sisälehden vasemmalle puolelle (voi jättää tyhjäksi). Valittu värssy rivitetään lopulliseen adressiin.

Osanottoteksti ja osanottaja(t):

Painetaan sisälehden oikealle puolelle.