Lähetä kaunis Suruadressi

OHJEITA SUOMENKIELISEN ADRESSIN TILAAMISEEN 

Suomenkielinen adressi
Lähetä adressi suoraan surukotiin

Milloin adressi lähetetään?

  • Adressi lähetetään heti, kun tieto vainajan poismenosta on tullut. 
  • Adressi kannattaa toimittaa hautajaisiin mennessä, jos mahdollista, sillä adressit luetaan usein muistotilaisuudessa.
  • Adressin voi lähettää myös myöhemmin, esimerkiksi jos kuoleman uutisen huomaa vasta myöhemmin. Tärkeintä on osoittaa muistaminen ja tuki.
  • Tärkeintä on osoittaa adressissa muistamisensa omaisille ja ottaa osaa heidän suruunsa. 
  • Adresseja käydään läpi myös myöhemmin suurimman surun väistyttyä ja siitä jää lämmin muisto omaisille.

Arkipäivisin (ma-pe, ei arkipyhinä) ennen klo 14.45 tilatut adressit postitetaan aina tilauspäivänä.


Huom! Palvelustamme on myös mahdollista tilata sähköinen adressi, jolloin adressi saavuttaa sähköpostitoimituksena omaiset jopa tilauspäivän aikana.

Suruadressin lähettäminen on perinteinen ja kaunis tapa ottaa osaa suruun, kunnioittaa vainajan muistoa sekä muistaa vainajan omaisia ja läheisiä.

Adressimme ovat kauniita ja yksilöllisesti asiakkaan teksteillä Suomessa painettuja. Toimitamme adressit vastaanottajille Suomeen ja ulkomaille. Adressin voi tilata joko suoraan surukotiin tai itselle.

Kansikuvaan kiinnitetään yleensä ensimmäisenä huomiota. Kanteen voi valita vainajasta muistuttavan kuva-aiheen tai omaisia lohduttavan kuvan.

Adressin tekstit

Mitä adressiin kirjoitetaan?

Mallikuva sisälehdestä

MUISTOSANAT:

Valinnainen, mutta perinteinen osa, johon voi sisältyä runo, mietelause tai muita lohduttavia sanoja, jotka muistuttavat vainajan elämästä ja merkityksestä. 

Tuotteissamme on valittavana valmiita värssyjä muistosanoiksi.

OMISTUSOSA:

Adressiin on tapana kirjoittaa vähintään ns. omistusosa ja vainajan nimellä.

Esimerkkejä omistustekstiksi:

(Vainajan nimi) muistoa kunnioittaen
(Vainajan nimi) Lämpimästi muistaen

(Vainajan nimi) Muistoa vaalien
(Vainajan nimi) Muistosi säilyy aina
Lepää rauhassa (Vainajan nimi)
Rauhaisaa lepoa
Kaikesta kiittäen
(Vainajan nimi) Kiitollisena muistaen
Kiittäen ja kaivaten
(Vainajan nimi) Kaivaten sinua
(Vainajan nimi) Rakkaudella muistaen
Kiitos suuresta rakkaudestasi
Olet aina sydämessäni
Jälleennäkemisen toivossa
Viimeinen tervehdys (Vainajan nimi)

OSANOTTOTEKSTI:

Osanottoteksti sekä osanottaja/osanottajat.

Lyhyt, tunteellinen viesti, jolla osoitetaan myötätuntoa ja tukea omaisille.

Muistosanojen on tarkoitus ilmaista lähettäjän tunteita, mutta myös lohduttaa niiden vastaanottajaa. Jos vainaja on ollut läheinen ja vainajan omaiset tuntevat adressin lähettäjän, voi tekstissä hyvin käyttää pelkkiä etu- tai kutsumanimiä.

Huom! Mikäli ei tunneta vainajaa, niin voidaan jättää ns. omistusosa pois ja kirjoittaa pelkkä osanottoteksti vainajan läheiselle/läheisille. Omistusosa, osanottoteksti ja nimet painetaan sisälehden oikealle sivulle.

Esimerkkejä osanottotekstiksi:

Surussa myötäeläen
Surussanne myötäeläen
Lämmin osanotto suruunne
Otamme osaa suruunne
Otan osaa suruunne
Suruun lämpimästi osaa ottaen
Syvimmät osanottoni
Surunvalitukseni menetyksenne johdosta

Adressiin voi esim. muistella vainajan kanssa koettuja hetkiä, kuvailla omin sanoin millainen hän oli tai jättää hänelle viimeisen tervehdyksen.
Nämä tekevät adressista henkilökohtaisen ja koskettavan. Adresseihimme voi myös valita tai kirjoittaa värssyn (runon, raamatunlauseen, laulunsäkeen). Muistosäkeitä löytyy jokaisen maailmankatsomuksen ja vakaumuksem mukaisesti. Värssy ei kuitenkaan ole välttämätön, pelkkä osanottotekstikin riittää. Mahdollinen värssyteksti painetaan sisälehden vasemmalle sivulle.

Asettelemme ja rivitämme tekstit adressin sisälehteen kauniisti. Tarkistamme tekstit ja korjaamme huomatessamme myös mahdolliset kirjoitusvirheet suomenkielisissä teksteissä.


Alla voit testata palvelussamme adressin tilaamisen helppoutta ja tehdä myös lopullisen adressitilauksen etenemällä maksuun asti.

TILAAMISEN VAIHEET:

  1. Valitse suruadressin kansikuva
  2. Kirjoita värssy tai valitse värssy.
    • Adressissa on valittavana valmiita adressivärssyjä suomeksi
  3. Kirjoita omistusosa ja osanottaja(t)
  4. Siirrä ostoskoriin
  5. KASSA: Anna kassalla toimitusosoite suoraan surukotiin tai itsellesi

  • Kotimainen Avainlippu- suruadressi muistamiseen ja osanottoon.
  • Monipuolinen ja laaja kansikuvavalikoima
  • Perinteinen iso adressikoko A4, varustettu liimatulla sisälehdellä ja kirjekuorella.
  • Sisälehden värssyt valittavissa tai kirjoitettavissa.

Valitse kansikuva

  • Lähetä kaunis Suruadressi
  • Adressi: Kalla
  • Adressi: Joutsenen ilta
  • Adressi: Kielo
  • Adressi: Lilja
  • Adressi: Metsä
  • Adressi: Valkoiset ruusut
  • Adressi: Lumikellot
  • Adressi: Ilta saapuu
  • Adressi: Rantakivet
  • Adressi:  Suru
  • Adressi: Iiris
  • Adressi: Valkovuokko
  • Adressi: Alku uudelle
  • Adressi: Orkidea
  • Adressi: Joutsen
  • Adressi: Lintu
  • Adressi:  Kallankukka
  • Adressi: Tupasvilla
  • Adressi: Aamuyö
  • Adressi: Laituri
  • Adressi: Haituvat
  • Adressi: Kevät
  • Adressi: Majakka
  • Adressi: Vene
  • Adressi: Ruusu
  • Adressi: Suruliputus
  • Adressi: Keltainen tulppaani
  • Adressi: Kukat
  • Adressi: Kaisla
  • Adressi: Keto
  • Adressi: Tähkä
  • Adressi: Purjehdus
  • Adressi: Surukukat
  • Adressi: Ystävyys
  • Adressi: Puu
  • Adressi: Kaipaus
  • Adressi: Syksy
  • Adressi: Kynttilät
  • Adressi: Jäämarjat
  • Adressi: Tunturi
  • Adressi: Vaellus
  • Adressi: Kalastaja
  • Adressi: Ikkuna
  • Adressi: Rosa
  • Adressi: Keinu
  • Adressi: Ruoho
  • Adressi: Penkki
  • Adressi: Enkeli
  • Adressi: Suomen Leijona
  • Adressi: Perhonen
  • Adressi: Latu
  • Adressi: Siivet
  • Adressi: Autosaattue
  • Adressi: Kirjoituskone
  • Adressi: Piano
  • Adressi: Portaat
  • Adressi: Suomen lippu
  • Adressi: Talvensini
  • Adressi:  Enkelityttö
  • Adressi: Kädet
  • Adressi: Surujen kitara
  • Adressi: Hokkarit
  • Adressi: Talvinen kirkko
  • Adressi: Silta
  • Adressi: Käpy
  • Adressi: Raskas taakka
  • Adressi: Talviyö
  • Adressi: Golf
  • Adressi: Muisto
  • Adressi: Nyrkkeilijä
  • Adressi: Kaunot
  • Adressi: Baletti
  • Adressi: Ruotsin lippu
  • Adressi: Revontulet
  • Adressi: Jäähyväiset
  • Kondoleansadress: Lilja

Valittu kansikuva

Lähetä kaunis Suruadressi

Lähetä kaunis Suruadressi

Kirjoitettu tai valittu värssy rivitetään lopulliseen adressiin. Painetaan sisälehden vasemmalle lehdelle.

VAINAJAN NIMI, OSANOTTOTEKSTI JA LÄHETTÄJÄT

Esim. Matti Meikäläisen muistoa kunnioittaen. Suruun osaa ottaen, Maija.

Asettelemme tekstit ennen lähettämistä (rivitykset, välit, jne.). Painetaan sisälehden oikealle lehdelle.




Siirry kassalle ...

Tarkista: Kansi, tekstit ja määrä 1
Virhetilanteessa: Korjaa tekstit ja lisää ostoskoriin.
Poista virheellinen tuote ostoskorista.